Toinen kirjoitus. Ihan yhtä jännää

Hei.
Minä täällä.
Mitä sinulle kuuluu?

Ajattelin nyt kuitenkin hieman kertoa elämästäni ja siitä mitä minulle kuuluu tällä hetkellä. Kerron luultavasti lisääkin sillä tämän kirjoittaminen oli jotenkin vapauttavaa. Tekstin suhteen en osaa vielä päättää kirjoitanko enemmän vai vähemmän. Kuvia alan laittaa enemmän, sellaisia itse otettuja.

Noh, minulle kuuluu hyvää. Olen löytänyt taas pikkuhiljaa liikkumisen ilon. Uudet lenkkipolut tuovat koko ajan enemmän virtaa.
Ilman kokovartalopeiliä eläminen on tuonut omat haasteensa. En ole nähnyt omaa vartaloani ties milloin viimeksi. Kauheaa ja samalla todella vapauttavaa. En näe vaikka olisinkin lihonut, laihtunut, ruvennut roikkumaan ja kaikkea muuta mitä kehossaan voi nähdä. Samaan aikaan haluaisin kyllä nähdä miltä mikäkin vaate näyttää päällä.
Ihan kuin sillä olisi mitään väliä mutta silti.
Olisi minulla tuolla puntari millä kahtoa että leviikö tää käsiin. Mut en viitsi kiusata itseäni.

Olen alkanut haaveilla takaisin töihin menosta, tai edes ihmisten ilmoille paluusta. Joten töidenkin hakua voisin alkaa taas harrastaa kokoaikaisesti. Saas nähä mihin se johtaa

Olen ollut vähä alamaissa, sellainen turta nyt, vähän aikaan. Mikään ei ole oikein tuntunut miltään. Syön huonosti enkä jaksa välittää ulkonäöstäni. Mikään musiikki ei kuullosta hyvälle ja en jaksa keskittyä mihinkään.

Samaan aikaan kun minulla on hinku tavata uusia ihmisiä, en uskalla. Jänistän. En pysty. Näen
yht´äkkiä itsessäni ruman ja läskin ihmisen jolla ei oo mitään annettavaa. Se vaikeuttaa usein ihmisten tapaamista.

Pitäisi nyt kyllä löytää suunta. Edes jonkinlainen pikku polku mitä seurata. Ei voi vaan kellua ja toivoa, että jotakin tapahtuisi. Tosin polun löytäminen voisi olla helpompaa jos ei tartteisi itsekseen suunnistaa. Jos kertoisi edes jollekin mitä elämässä oikeesti on meneillään, nii ehkä tämä voisi olla helpompaa. Tai sitten ei.
Mut saas nähä missä tilanteessa oon kun seuraavan kerran avaudun tänne.

Fakta 2.
Olen 180cm pitkä