Meikki mielipiteeni.

Hei.
Minä täällä.
Mitä kuuluu?

Aloin miettimään tuossa kun laitoin meikkiä naamaan että miksi?
Mitä haen sillä, etten mene ihmisten ilmoille ilman meikkiä? Olen kotona nimittäin aina ilman meikkiä, käyn koiran kanssa lenkillä ilman mutta sitten kun pitää mennä kauppaan, siis kauemmaksi kuin tuohon lähikauppaan, niin silloin laittaudun. Kyllä meikillä petän huonon ihoni ja olen asteen verran varmempi mutta en silti ymmärrä mihin tämä peittämisen tarve minulla enää perustuu.

Siis olen meikannut varmaan jo 12-vuotiaasta asti koko ajan. Minulla on ollut huono iho ja itsetunto ihan nuoresta asti, mitä on tullut sitten peiteltyä aina. On minulla nykyäänkin huono iho, mutta asenne muuttunut. En välitä enää siitä mitä tuntemattomat ihmiset voivat ehkä ajatella minusta. Mutta silloin nuorempana, voi voi.

Olen ollut hysteerinen meikkaamisen suhteen. En olisi voinut 5 vuotta sitten kuvitellakkaan että olisin missään ilman meikkiä. Kaikista hermostuttavinta oli meille tulevat yllätysvieraat. Mikään ei ollut kiusallisempaa kuin juosta vessaan laittamaan meikkiä kun joku päätti yllättäen tulla vierailulle, ihan sama oliko sukulainen vai vieras, aina piti laittaa meikkiä.

Olen sen varmaan oppinut kotoota. Äitini aina kun olimme menossa jonnekin niin sanoi, että laittauduppas niin lähetään. Hän on vieläkin tarkka ulkonäöstään, jos menemme kauppaan tai kylään. Ja jos meinaan lähteä johonkin ilman sen suurempaa puunausta, tulee kysymys: noinko aiot lähteä? Nuorempana menin pikaisesti laittautumaan, ei, en ollut lähdössä tämän näköisenä. Nykyään, kohautan olkiani ja lähden. Mutta miten tämmöinen muutos on tullut.

Asenne. En välitä muiden ihmisten ulkonäöstä niin miksi ne välittäisi minun? Ja mitä väliä jonkun tuntemattoman Jaska Jokusen mielipiteellä. Tietysti haluaisin näyttäväni kaikkien mielestä kauniilta ja upealta, mutta koska se ei yksinkertaisesti ole mahdollista, niin parempi vaihtoehto on antaa muiden mielipiteiden olla.

Meikkaaminen on myös joillekin vain itseilmaisun tapa, ihan niinkuin hiukset ja pukeutuminen. Joillekin se on työ, toisille harrastus. Meikkaaminen ei ole huono asia, mutta ei sillä huonoa itsetuntoa korjata. Kyllä se antaa itsevarmuutta kohdata tää maailma mutta itsetuntoa ei sillä löydetä. Se tulee pään sisältä.

Vaikka itse olen jo nuoresta iästä asti alkanut peittämään ihoani ja itseäni, niin silti minua kauhistuttaa ne 10-vuotiaat pikku ihmiset, jotka luulevat tarvitsevansa meikkiä. Onhan se kiva lapsena leikkiä äitin meikeillä ja hassutella, mutta ei sen ikäiset niitä mihinkään tarvitse.

Yhteiskunta luo meille koko ajan sellaista illuusiota, että sinun pitää näyttää virheettömältä. Jos et näytä, sinun kuuluu tehdä asialle jotakin. Virheetön iho, jonka pitää kumminkin näyttää luonnolliselta. Kun katsoo meikkikuvia, huomaa kuinka on photoshoppia käytetty ankaralla kädellä. Kukaan niistä malleista ei ole edes meikit päällä sen näköisiä, kuin mitä ne meille näytetään.


Ja pahinta on nämä julkkisten #nomakeup kuvat.
Kauheata, että muutenkin ulkonäkökeskeisessä maailmassa halutaan luoda lisää paineita nuorille. Ainakin ne kuvat mitä minä olen nähnyt, niin niissä on kulmat laitettu, ripset laitettu, huulet laitettu. Ainoa mikä siitä kuvasta voi ehkä puuttua on se meikkivoide. Ja senkään puuttumista ei huomaa, kun on filttereitä millä saa naaman kuin naaman hyväksi.
Kaikkihan saa laittaa kulmat, ripset, huulet, ei sillä, mutta jos sitä markkinoidaan millään tavalla luonnollisena ulkonäkönä mitä se ei lähellekään ole, niin se pitäisi lopettaa. Kukaan ei luonnostaan näytä siltä, miltä he näyttävät niissä kuvissa. Sen naaman eteen on jo tehty jotain.

Meikkaat tai et, muista että olet kaunis kumminkin. Kukaan ei voi eikä pysty määrittelemään kauneutta. Älä anna kenenkään kertoa sinulle muuta.


Fakta 3.
Asun Rovaniemellä