Martta

Hei!
Minä täällä.
Mitä sinulle kuuluu?

Minulla on koira. Nimeltään Martta.
Martta on bichon frise rotuinen ja on iältään 3 vuotta.
Se on minun ensimmäinen ihan oma lemmikki, on meillä kotona ollut kissaa, koiraa ja sen sellaista, mutta Martta on ihan minun OMA.

Se on syntynyt toukokuun 3 päivä. Sillä on 3 sisarusta, yks tyttö ja kaks poikaa. Hän on minun tätini koiran koiranpentuja.

Minun ei ollut kyllä tarkoitus ottaa koiraa vielä tässä vaiheessa kun olen näin nuori ja elämä vielä heittelee ympäriinsä. Mutta niin, minun päätökset ovat aina välillä spontaaneja ja vähän mietittyjä. Kuulin tädiltäni, että Martta oli jäämässä ilman kotia, kaikille pennuille kun haluttiin sellainen omistaja jonka minun tätini jo entuudestaan tunsi ja olisi lähellä häntä, että hän kuulisi pentujen elämästä aina välillä.

Noh, aloin sitten puhumaan äidille että kyllhän se meidän pitää ottaa, että kyllä meillä olisi yksi koiranpennun mentävä aukko. Siinä sitten hetki mietittiin ja kas vain, Martta muutti meille. Ajatuksena oli alkuun että se olisi minun ja äidin koira mutta kummallisesti siitä tuli kokonaan minun lopulta. Eipä tuo haitannu.

Martta oli ja on edelleenkin erittäin haastava koira, jos miettii että olen tottunut sellaiseen koiraan joka toimii kuin ajatus ja jota ei juuri huomaa. Martta osaa olla raivostuttava aina välillä ja vanhenen sen takia varmaan vuodessa viisi vuotta. Mutta en vaihtaisi sitä toiseen koskaan.
Se on minun syyni nousta aamulla. Valitettavasti joudun käymään myös heti herättyäni sen kanssa pihalla mikä tulee olemaan varmaan loppuelämäni kaikista inhottavin osuus koiran omistamisessa. En vain ole aamuihminen ja haluaisin vaan makoilla aamulla pitkään.
Se on kumminkin syy miksi minä käyn lenkillä joka päivä ja ulkoilenkin joka ainoa päivä ainakin kolme kertaa. Monet ihmiset ovat käymättä pihalla päiviin ja minä olisin yksi heistä ilman sitä.

Martta ei hauku. Se ottaa kaikki vieraat ylitsepursuvalla iloisuudella aina vastaan. Se on ystävällinen kaikille, kuhan ne eivät yritä viedä hänen ruokaa tai nylkyttää häntä. Se on myös erittäin ahne ja minun käytetyin lause sen kanssa on varmaankin, ei, et syö sitä. Kerjää ruokaa minkä ehtii mutta ei kyllä kauheasti varastele vaikka ruokaa jääkin johonkin.
Se on aina valmis lenkille. Pihalla käyminen on aina yhtä mukavaa.
Se hermoilee kun minä puhun puhelimessa. Voin tiedättekö samastua niihin äiteihin joiden lapset alkavat aina kiljumaan kun itse on puhelimessa. Täällä käy sama ilmiö. Kauhea huuto alkaa kun minä puhun puhelimeen. Enkä aina jaksaisi olla kiljumassa sille että et vingu, olen puhelimessa koska kumminkin, se on vain koira, ei lapsi.

Olen onnellinen, että minulla on se. En osaisi enää elää ilman sitä.
Otanko vielä toisen koiran. Kyllä, luultavasti. Martta ei tule jäämään viimeiseksi koirakseni, mutta on aina ensimmäinen koirani. Vaikka siitä on harmia niin silti se on parasta elämässäni.
Voisin tehdä vielä bichoni esittelyn erikseen ja kertoa millaisille ihmisille rotua suosittelisin.